Paras ja suurin lahja meille on teidän seuranne. Häälahjaksi haluaisimme sinun jäävän yöksi Billnäsiin ja nauttimaan kanssamme sunnuntaina 5.7.2026 brunssista kanssamme!

Ensi Askeleet: Mistä kaikki alkaa

Matka rakkauteen, joka valitaan joka päivä. Yhdessä askel kerrallaan kohti yhteistä päätöstä.

12/19/20251 min lukea

Matka

Tämä blogi syntyy matkasta. Ei pelkästään matkasta kohti hääpäivää, vaan matkasta kahden ihmisen välillä -niistä pienistä ja suurista askelista, jotka vievät kohti yhteistä lupausta.

Pysähtyminen tärkeän äärelle

Hääpäivään on nyt vajaa seitsemän kuukautta. Se tuntuu samaan aikaan kaukaiselta ja aivan nurkan takana olevalta. Valmistelut ovat käynnistyneet, mutta vielä enemmän liikkeellä on ajatuksia, tunteita ja pysähtymistä sen äärelle, mitä olemme tekemässä. Mitä tarkoittaa tahdon - tietoisesti, uudelleen ja omannäköisesti.

Halu kulkea yhdessä

Tämä ei ole kummankaan ensimmäinen avioliitto ja ehkä juuri siksi tämä matka tuntuu erityisen merkitykselliseltä. Mukana ei ole kiirettä tai tarvetta todistaa mitään. On vain halu kulkea yhdessä, tehdä valintoja rauhassa ja antaa tilaa sille, mikä tuntuu aidosti omalta.

Odotusta ja yhteistä iloa

Rakkauden askeleet kertoo niistä hetkistä, joista tämä matka rakentuu: juhlan valmisteluista ja yksityiskohdista, mutta myös keskusteluista, oivalluksista ja siitä arjesta, jossa rakkaus lopulta asuu. Jokainen askel on osa kokonaisuutta - jo kuljetut askeleet ja ne edessä olevat askeleet. Tämä blogi on ennen kaikkea meille. Mutta jos kuljet hetken mukana, olet enemmän kuin tervetullut.

Askel kerrallaan.